| Subject: Oonko koulukiusaaja? |
Author:
Sininen Hattara
|
[
Next Thread |
Previous Thread |
Next Message |
Previous Message
]
Date Posted: 06:32:39 03/20/02 Wed
ensin varoitus: tämä on pitkä!
haluisin nyt vain vuodattaa tuntemuksiani ja kysyä neuvoja.....
tilanne on kaikille osapuolille vaikea, eikä edes eniten itselleni! mä aiheutan pahaa ja.... no, ehkä on parempi, että kerron perin pohjin. :-(
rinnakkaisluokallani (meillä on PALJON, ELI AIVAN LIIKAA samoja tunteja, eli käytännössä samalla luokalla olemme) on tyttö, joka on hyvin ärsyttävä tapaus.
se ei omista yhtä ainutta ystävää ja tietenkin sitä säälitään. mutta kaikki johtuu vain siitä itsestään. se on ärsyttävä moralisoija, itsekäs perheen ainut lapsi (en nyt halua yleistää kaikkia "ainokaisia" itsekkäiksi, en!), joka ilmeisesti saa tehdä mitä lystää.
kaiken lisäksi se on vielä määräilemässä mitä muut ihmiset elämällään saavat tehdä ja sellaista.
eli suunnattoman ärsyttävää, eikä kenenkään tarvitse kysyä miksi ihmiset kaikkoaa sen läheltä.
tämä tyttö, sanotaan nyt vaikkapa anna (nimi muutettu), on kaiken lisäksi maailman muissa roikkuvin tapaus. se ei uskalla tehdä mitään yksin, hyvä jos koulun käytävällä kävellä luokasta toiseen ilman kaveria. ja vaikka se ymmärtää, ettei sitä kaivata, se roikkuu kuitenkin.
me jouduttiin ns. samalle luokalle (vaikka virallisesti ollaankin rinnakkaisluokilla, yhteisiä tunteja vaan on hirveesti) seiskalle tullessa. ny ollaan kahdeksannella. :-I koko tän ajan anna on vaan roikkunut mussa ja mun hyvissä OIKEISSA ystävissäni. jos joku kysyy, että kuinka monta kertaa sitä on ensin kohteliaasti ja kiltisti yritetty saada irtautumaan ja häipymään, niin mä en jaksa edes laskea. koko 7. lk:n ajan me yritettiin olla sille kilttejä ja kuitenkin saada se pysymään poissa, mutta ei! pahaa me ei siitä sen kummoisemmin puhuttu, tiedän miten pahalta se voi tuntua. sanottiin sille joskus kohteliaasti, että mee pois, mutta ei se sitäkään halunnut uskoa.
se vaan oli roikkumassa meissä kiinni, tunki joka paikkaan koulussa mukaan yms. onneksi vapaa-ajalla se tajusi kuitenkin jättää meidät rauhaan lukuun ottamatta miljoonia tekstareita ja joitakin puheluita. tässä vaiheessa alkoi jo ottaa rankemmin päähän!
kukaan ei tietenkään halua olla tekemisissä niin ärsyttävän ihmisen kanssa. mutta annalla ei ollut aikomustakaan muuttua eikä poistua, meidän oli pakko yrittää ottaa kamalammat keinot käsiimme.
nyt kasin alussa mä aloin v*ttuilemaan sille, kun alkoi ärsyttämään. seiskalla pidin turpani tukossa, vaikka olisi tehnyt mieli raivota, nyt vaan keksin tarkoituksella pienistäkin syistä suuttumisen aiheita. jos se alkoi moralisoimaan mun pukeutumistani tai vaikkapa sitä, että en ollut kerran läksyjäni tehnyt, niin mä vetäisin niinkin "pienistä" asioista mahdollisimman suuren kohtauksen.
ja kaikki vaan sen takia, että se oli niin helvetin ärsyttävä ja takertui, eikä mikään kaunis kehoitus häipymisestä tehonnut!
eipä tehonnut vieläkään, ainakaan aluksi. muuthan olivat v*ttuilleet annalle jo ties kuinka kauan ja ihmiset kaikkosivat helposti, kun se saapui paikalle. kukaan ei jaksanut kuunnella sen selityksiä.
nyt olen jatkanut v*ttuilu-toimenpidettäni jo ties kuinka kauan ja tunnen siitä todella huonoa omatuntoa. mun oikeat kaverini ovat yhtyneet ko. toimintaan, sillä me ei enää olla keksitty muuta keinoa, jolla saataisiin anna poistumaan meidän elämästämme. se antaa meidän olla rauhassa päivän tai korkeintaan kaksi takertumalla johonkin muuhun, ja sitten se taas alkaa.
mä tajuan tekeväni hirveän väärin ja tunnen siitä todellakin _todella_ huonoa omatuntoa. mä en kuitenkaan jaksa enää takertumisia sellaisen ihmisen osalta, jolle mun elämäni ei kuulu, enkä aio sitä alkaa jakamaankaan hänen kanssaan. anna nyt on jo ihmisenä sellainen, että mä (eikä ilmeisesti ihmisten kaikkoamisesta päätellen kukaan muukaan) en viihdy sen kanssa. mä olen monta kertaa sanonut, kauniisti ja rumastikin, että se on ärsyttävä ja keskustellut syistä jotka siitä tekevät vastenmielisen. ne on kuitenkin ko. ihmisen luonteenpiirteitä, eikä sen tarvitse niitä muuttaa, kunhan painuisi pois mun elämästäni! se tulee liian lähelle, en mä halua sitä liian lähelle.
mä tiedän, että annasta tuntuu helvetin pahalle ja siitä mäkin alan tuntemaan entistä huonompaa omatuntoa. mä tiedän, että se meni kotiinsa itkemään tämänkin koulupäivän päätteeksi. en mä sitä haluaisi.
mä vaan en itsekään enää kestä ja puran siihen kaiken ahdistukseni, joka aiheutuu sen roikkumisesta.
mä en halua teeskennellä kenenkään kaveria enää ikinä, jos en sitä oikeasti muka ole!
tiedän miten pahalta tuntuu myös se, että huomaa ettei kukaan niistä joita luuli ystävikseen olekaan ystäväsi! en mä halua satuttaa sillälailla, vaikka tiedän satuttavani teen sitten mitä vaan.
mä tiedän, että anna ehkä nytkin itkiskelee siellä huoneeseensa sulkeutuneena, mutta mä en tosiaankaan ole löytänyt muita vaihtoehtoja. satutan kavereideni kanssa häntä joka tapauksessa.
tarkotuksella en häntä halua ikinä haukkua, jos hän vain pysyy poissa. jos ei, niin mun on aika välttämätöntä näpäyttää. fyysisesti en koskaan käy häneen käsiksi, en myöskään henkisesti hänen heikkoihin piirteisiinsä, joiden tiedän häntä eniten satuttavan.
mä vain leikin mykkäkoulua, katson halveksivasti ja saatan sanoa jotain ajatuksiani ääneen, jotta saisin hänet lähtemään.
ja eivät kaverinikaan sen kummoisemmin häntä kohtele, samoin kuin minäkin.
me vain olemme niin täynnä sitä samaa jankutusta ja moralisointia..
en mä tahdo sellaista ihmistä lähelleni.
nyt varmaan kuvittelette, että vihaan annaa. ei, en mä vihaa. mä vain en vain ole valmis teeskentelemään kaveria, jos en sitä ole. mä olisin aivan valmis olemaan normaaliluokkakaveri annan kanssa, mutta mä en kestä sitä roikkumista.
mä voin moikata, jutella mukavia silloin tällöin, mutta ystäväksi musta ei ole!
mä olen kylmä ja samalla helvetin itsekäs.
te ette ehkä voi ymmärtää, mutta tämä tilanne on meillekin rankka. tietenkin kivuliaampi se on annalle.
puhuminen ei ole auttanut.
mitä mä voin tehdä, jotta mä saan sen lähtemään satuttamatta?
nytkin anna on jo erkaantunut meistä, tänään se ei erikoisempia kaverini suoraan sanottujen ajatusteni jälkeen meille puhunut. me olemme periaatteessa tyytyväisiä, mutta sillä ei ole ketään ja se on ihan yksin.... ja... no, omasta syystään, mutta kuitenkin. sattuuhan se!
huono omatunto ja paha mieli vaivaa, kun tietää ettei voi mennä sopimaan asiaa. muuten kaikki jatkuu entistä pahempana ja... jos jatkaa karkoitustoimenpiteitä, niin kaikkiin sattuu ja tuntuu pahalta.
mitä mä voin tehdä???
olenko mä koulukiusaaja, kun tiedän satuttavani toista, vaikka en haluaisi niin toimiakaan???? mä en vaan ole löytänyt toista tietä.
kiitän jos luit.
mä arvostan sitä todella, vaikka tiedän että tuskin voitte ymmärtää. :'-(
[
Next Thread |
Previous Thread |
Next Message |
Previous Message
]
| |
Feedback: 
