Author:
Päivi Reinikainen
[ Edit | View ]
|
Date Posted: 17:06:27 04/25/03 Fri
Author Host/IP: 193.229.6.165
Pistän oman kirjoitukseni tähän vaan kirjoituspötkön viimeisen perään. Yhden ainoan villakoiran omistajana, olen kahdeksan vuotta kokenut kuuluvani villisihmisten joukkoon. Olen surutta kysellyt ja jutellut ihmisten kanssa ja aina minuun on suhtauduttu kohteliaasti ja ystävällisesti. Koska minulla ei ole harmainta aavistustakaan mistään "linkeistä" rupattelen surutta kaikkien niiden kanssa, jotka sillä hetkellä vastaani sattuvat kävelemään. Kun ihmiset näyttelyissä leikkelevät villojaan, on heillä ollut aikaa antaa minulle neuvoja ja vinkkejä koiran laitossa, vaikka oma villani onkin ollut jo monta vuotta "eläkkeellä" (Haluan sen siitä huolimatta olevan täydessä leijonassa siistinä ja kauniina)
Harrastan myös muitakin rotuja ja olen törmännyt eräässä rodussa todella ilkeään ja pahansuopaan porukkaan. Tosin ne eivät ole suuremmin kohdistuneet minuun, liekö syynä se, että en ole kasvattaja enkä minkään huippukoiran omistaja, joten en ärsytä, ainakaan vielä, ketää liikaa ja kohtelen kanssaihmisiäni niinkuin haluaisin minua kohdeltavan.
Minulla ei ole harmainta aavistustakaan siitä riidasta, joka tämän ketjun on polkaissut käyntiin, halusinpahan vain tuoda julki pari omaa ajatustani yleisellä tasolla tästä aiheesta. Joka rodussa on ihan varmasti omat tappelunsa ja tappelijansa, mutta jos sitä läheltä seuraa, tuntuu juuri sen rodun harrastajat niiltä kaikkein kauheimmilta. Uskon, että itse voi myös vaikuttaa siihen, miten itseään kohdellaan. Usein ihminen huomaa sen, mitä itselle sanotaan, mutta unohtaa autuaasti sen, mitä omasta suusta on juuri päässyt ulos pujahtamaan. Ja valitettavasti, kateus on meillä suomalaisilla ollut aina kansantautina ja vanhan sananlaskun mukaan se vie kalatkin vedestä.
Ja niinkuin joku jo aiemmin totesikin, sekin on totta, että yleensä sen jossakin vaiheessa aina edestään löytää minkä taakseen jättää. (Voi että minä rakastan näitä vanhoja suomalaisia sananlaskuja) Ja vielä toinen sananlasku: Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.
|