Author:
Kaisu Henttonen
[ Edit | View ]
|
Date Posted: 22:04:56 04/18/03 Fri
Author Host/IP: 62.236.236.58
Olivatpa luonteet menossa mihin suuntaan tahansa, itse voin ainakin onnellisena ensimmäisen villakoirani (musta keskarinarttu) omistajana todeta, etten muuttaisi koirani luonteesta mitään. Kun kuvailit havaitsemiasi villakoirien huonoja luonteenpiirteitä, en tunnistanut yhtäkään niistä sellaiseksi, että vastaavaa ilmenisi omassa koirassani. Ehkäpä sitten vain olen onnekas, mutta uskoakseni (ja toivoakseni) en ainoa? :) Ja mitä siihen tulee, kuinka yleisiä nuo huonot luonneominaisuudet mahdollisesti ovat, ainakin käytännössä kaikki minua vastaan tulleet rotutoverit (kokoon ja väriin katsomatta) ovat olleet oman koirani tapaan reippaita, iloisia, ihmisystävällisiä ja rohkeita (lue: ainakin toipuvat säikähdyksestä nopeasti). Omaa lähes puolivuotiasta neitiäni kuvailisin edellä mainitun lisäksi harvinaisen vilpittömäksi, lojaaliksi, leikkisäksi ja erittäin oppivaiseksi.
Muidenkin rotujen kanssa toimineena uskon vakaasti, että oikeissa käsissä villakoira tulee toimeen minkärotuisen koirakaverin kanssa tahansa (Ainakin oma keskarini on yhtä hyvää pataa kaikkien kanssa länsigöötanmaanpystykorvista, borderterriereistä ja bordercollieista aina saksanpaimenkoiriin ja tanskandoggeihin asti.) Olettaen tietysti, että molemmat koirat ovat kutakuinkin tervepäisiä. Uskokaa pois, suurin osa villakoiristakin varmasti on. Todelliset ns. luonnevikaiset (kukin määritelköön itse rajan normaalin ja huonon luonteen välillä) koirat ovat rodussa kuin rodussa äärimmäisen harvinaisia.
Ja koirien, olipa sitten kyseessä villakoiran ja terrierin tai muun vastaavan kahden eri rodun yhteiselo, arvojärjestyksen voi mielestäni perheessä määrätä omistaja valitsemallaan tavalla (yleensä koirat kyllä hoitavat arvojärjestyksensä itsekin ongelmitta). Vanhempi koira olkoon arvoasteikossa ylempänä, olipa se sitten villakoira tai terrieri. Kun omistaja omalta osaltaan ottaa koirien kohtelussa huomioon oletetun arvojärjestyksen, mitään ongelmia ei käsittääkseni pitäisi syntyä. Toki valitettavista koirien välisistä 'perhekonflikteista' silti toisinaan kuulee... Eiväthän kaikki ihmisyksilötkään tule keskenään toimeen. Mahdolliset ongelmat voivat siis johtua ennemminkin omistajan toiminnasta tai koirien persoonallisuuseroista (Vahva luonne, joka usein ilmenee ongelmina, ei ole vika vaan OMINAISUUS!) kuin siitä, mitä rotua koirat edustavat. Ainakin itse voisin hankkia täysin ennakkoluulottomasti villakoiralleni seuraksi terrierin, jos sellaisen haluaisin.
Koiran luonteenhan 'viimeistelee' kuitenkin aina koiran omistaja/kouluttaja. Itsekin muitakin kuin omaa koiraani kouluttaneena olen saanut huomata muun muassa, että eräs labradorinnoutaja (joka oli pentuna hyvin erilainen kuin villakoirani), jota käsittelin/koulutin omistajan puolesta pennusta pitäen useita vuosia, muistuttaa nykyään luonteeltaan hyvin paljon omaa keskarineitiäni. Tai päinvastoin: olen ollut huomaavinani, että olen mitä ilmeisimmin itse syypää (tässä tapauksessa onnellinen sellainen) siihen, että villakoirani luonne muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän em. labradoria. Yhtä kultainen luonne, mutta teräsvillallani taitaa olla moottorissa vähintään triplasti tehoja. ;)
Kun kirjoitit, että "Kaikki tietävät mitä tarkoitan, mistä puhun." viitaten siihen miten 'kamalia' (sallittakoon näin tyly ilmaus, vaikkei se olekaan oma mielipiteeni) villakoirien (etenkin mustien ja ruskeiden keskarien) luonteet nykyään ovat, en voi kuin todeta, että minä en ainakaan tiedä, mistä puhut. Ei millään pahalla. En kai sitten vain ole itse törmännyt näihin villakoiriin joilla on vikaa korvien välissä eikä lainkaan hihnan toisessa päässä.
>Syy ei muuten ole näissä missään esimerkkitapauksessa
>siellä hihnan toisessa päässä, vaan aivan yksinomaan
>koiran korvien välissä. Siitä menen takuuseen.
Aikamoisen suuret takuut. Itse en olisi asiasta noinkaan varma. Uskon, että ongelmatilanteissa lähes poikkeuksetta enemmän vikaa on AINA ihmisessä kuin koirassa. Myönnän itsekin tekeväni koirani kanssa virheitä ja esim. vahvistavani toisinaan puolihuomaamatta sen lievää (nuorelle koiralle uusissa tilanteissa aivan normaalia) säikähtämistä tms. Jos muistaisin/tietäisin (mutta kun en) aina, miten toimia, en varmaankaan tekisi näitä virheitä. Ja paljaalla silmällä näkee ulkoillessa, että samoja virheitä tekevät niin monet muutkin koiranomistajat. Ja varmasti teen myös sellaisia virheitä, joita en itse lainkaan havaitse.
Vielä siitä, kummassa päässä hihnaa vika on... mielipidettäni kuvatkoon se, että normaalielämää koiran kanssa voi verrata kutakuinkin suoritukseen agilityradalla: jos koira 'tekee virheen', se johtuu siitä, että omistaja/ohjaaja on sitä ennen tehnyt virheen tai jättänyt tekemättä jotakin, mitä hänen olisi pitänyt tehdä.
Oikeissa käsissä esim. arastakin villakoirasta varmasti saa hiukan reippaamman ja luottavaisemman kuin se luonnostaan olisi. Mutta sehän vaatii työtä ja aikaa. Sitä ei kovinkaan monilta tässä hektisessä maailmassa löydy?
Todellisen villakoiran luonnetta kuvaa mielestäni hyvin kuulemani toteamus, että villakoiran ydin on sekoitus narria, enkeliä ja paholaista. Kasvattajien vastuulla on ottaa jalostuksessa huomioon, että pentueen vanhemmissa on sopivasti enkelimäistä kotikoiraa, ystävällisessä mielessä pirullisuutta pitämään yllä villakoiranomistajien huumorintajua ja lisäksi vielä siellä jossakin se pieni narri, joka tekee villakoirasta sen huomionhakuisen ja esiintymishaluisen joka kodin (ja miksei näyttelynkin) silmänilon ja piristyksen.
Pirteää pääsiäistä ja valoisaa kevättä kaikille tavallisille kuolevaisille, joiden kohdalla kaikki vika ei aina ole siellä päässä hihnaa, minne se koira kiinnitetään. ;)
|
Feedback: 